..jep ja juu 
Kyllä oli sitte semmonen viikonloppu notta siitä seleviäminen ottaa kyllä ainaski loppukesän tai loppuiän (siis traumoista nääs). Jos jollain on vielä jonkinmoisia itsetunnon hippusia jäljellä tämän viikonlopun jälkeen niin täytyy sanoa, että joko on saanut koko ikänsä tylppää pakkoa niin, että mikään ei tunnut enää missään, tai sitten on muuten vaan yksinkertainen. Kyllä pohojalaanenki polettiin niin suohon porukalla että perskules! No mutta tästähän tämä uho kasvaa taas 
Mutta oikeesti oli kyllä niin huippu viikonloppu ettei paremmasta väliä. Lohjan Partioniemeen oli taas kasaantunut kaikenkarvainen porukkamme aina kukka**ttu tädistä käärmeen tappajaan. Ja hauskaa oli niin notta tyrät rytky.
Mutta kyllä me vähä treenattiinki. Viikonlopun mottona oli että "täytyy syödä hyvin, että jaksaa". Ja juu, kyllä, ehkä olis vähä vähempiki riittänyt
Tytöille suur kiitokset taas, loihtivat sellaset eväät taas ettei varmaan jääny kellekkään nälkä.
Perjantaina puolilta päivin kerättiin Emman kanssa karvaiset takamuksemme siniseen urheilupakettiautoon ja hurautettiin Lohjalle (tididiidiidididii). Ei muutes kauaa kestänyt! Porukka olikin jo hilpeissä tunnelmissa paikanpäällä kun saavuimme perille. Muka treenanneet koko päivän! 
Tyrkättiin meidän pikku kaksio sitte Millan oman huvilan viereen kalliolle. En siinä pystytys vaiheessa tajunnu miks Milla hihitteli partaansa vieressä. No se selvis sitten yön mittaan ku sain asetettua itseni koiran kera patjalle ja ihmettelin minkä hemmetin takia valun jalkopäähän koko ajan. Kokovartalopuudutuksesta huolimatta jumalaton kivi selän alla ei ole kovin mukava koisia. No, pohojalaanen ei anna periksi perskules, ja niinhän siinä koisattiin seuraavakin yö!
Selekävaivoja voi sitten parannella taas ku pääse töihin.
Ilimat suosi meitä kyllä toden teolla ja sekä lauantaina että sunnuntaina treenattiin persvaot hiessä. Mää en siitä niin tiiä mutta muut kertoivat. Ja maasto oli myös pohojanmaan lakeuksien vastakohta, joten tulipa myös kunnon treeni samalla ittelle. Toki kun olis ne treenit suunnitellut viisaammin niin ei olis tarvinu kavuta mäkiä ees taas. ” Me niin ku Timsun kaa ei tarvita tallauksia, me tehdään muutama pisto ja tuotte sitte Timsun pois sieltä piilolta mun luo. Siinä tulee niinku tallauksetki kaikille sitte”. Mutta ku joku älykääpiö halus ne tallaukset perskules!
Maasto oli sen verran rankkaa, että jokainen koira halusi ja pääsi treenin jälkeen järveen pulikoimaan. Päivän päätteeksi ohjaajatki pääsi nauttimaan rantasaunan löylyistä ja järvestä. Ja järvestä leidit oikein varsinaisesti huullaantui! Mutta siitä ei sitten sen enempää 

Pusi pusi..

On se niin ruma että se on jo söpö.

Tainan äidinvaistot on herätetty Sulon voimin (voi voi halipusi naminami)..

Bono haukkuva hakukoira! Rankan treenin jälkeen vesikoira kastelee tassunsa 

Ja seuraa viittomakielisiä uutisia..

"Pohjanmaalla, joka on siis täältä Lohjalta pohjoiseen jossain jumalan selän takana.."

"..on tavattu näääin isoja sammakoita" (no mikäs uutinen se nyt sitten on?)

Vilkku lähetyksessä.

Vilkulla oli hyvä treeni. Yleisö ilmeisen hämmentynyt.

Johan tässä jo treenattiinkin.

Kossu valmistautuu treeniin. Täytyy venytellä hyvästi.

Flying golden retriever..

Mun mussu. On se vaan niin viisaan näkönen.

"Viiskytmetriä tohon suuntaan.."
"..piippolan vaarilla ooli taalo.."

Kaislikossa suhisee. Mitähän tuo luulee löytävänsä?

Sissi, hopperi vai mikähän se oli?

Kyllähän siinä jo tuliki, eiköhän pistetä tupakaksi..

Pikkunen ja sievä Rölli.

Ja viittomakieliset uutiset jatkuu..

..joo-o..

Viittominen ei riittänyt. Väännetään rauta langasta..

"..jep ja juu"

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt 

Jannu sai lussupallon..

Ruuti.

Patu lähdössä hommiin.

Sielä se on..

Sunnuntai iltapäivästä alkoikin jo väsy painaan..

Ei jaksa pistää ees tupakaksi..

Isäntä on hyytynyt..

..mutta poikapa ei!

..eikä vaimo!

.."tää pallo on ihan kamala, tää elää.."
Notta semmottis. Seuraavaa sessiota odotellessa. Kunhan nyt tästä selvitään 
Otin lauantaina kisanomaiset treenin ja ei kyllä voi kehua. Pistot oli vähä sitä sun tätä. Näytöt oli kyllä nyt vauhdikkaat. Sunnuntaina hioin sitten pistoja. Tuntui koira olevan vähä väsynytkin. En tiedä vaikuttiko kuumuus ja haasteellinen maasto noin paljon. Ja tietysti vielä pitkä ajomatka.
Toivuttu on ja tupakka taas maittaa!!!
Meinas pissat tulla housuun kun tota juttua lueskelin ja kuvia ja noita mauttomia kommentteja! Notta on varmaan sormet vilistänyt näppiksellä! Sauhu käynyt vai miten se meni siellä Pohojanmaalla? Tititiidididiidii....
Kiva oli viikonloppu ja saahan sitä välillä yrittää myös rentoutua. Koko viikon hyvin suunniteltu treeni meninkin uusiks, ku muka yritin laistaa! Näin Lohojalla...
Kiitos vielä aivan mahtavasta viikonlopusta, joka loppui vähän niinkuin kesken meikäläisen kohdalla.Pakko ottaa syksymmällä uusiksi =)Ehkä rullakoirani ei hauku umpipiiloa silloin!!!
Kyllähän jotkut kestit täytyy syksyllekin saada--> ehkä Lohjan lauma hyppää vuorostaan autoon ja on 6 tuntia matkassa vai miten se nyt oli.